Oletko jo katsonut Yle areenasta dokumenttisarjan pikamuodista? Sarjassa neljä somevaikuttajaa matkustaa Myanmariin työskentelmään vaateteollisuuden alkulähteille. Jaksoissa esitellään erilaisia työvaiheita, tehtaita ja työpäivien kulkua. Kieltämättä tuntui kyllä aika pahalta katsoa jaksoja, vaikka itse olen nähnyt vastaavia ohjelmia aikaisemminkin. Oma kuplani myös puhkesi, koska tajusin kuinka tietämättömiä ihmiset ovat näistä asioista.
Ohjelmassa vaikuttajat keräävät puuvillaa pelloilta ja kuivaavat sitä tehtaalla, tutustuvat kankaiden värjäämiseen, käsittelevät nahkaa ja ompelevat tuotteita. Itselleni täysin uusi aihe oli jakso jossa esiteltiin "muovinjalostamo". Olen monesti kuullut, että köyhissä maissa yksi ammatti on roskankerääjä ja olen miettinytkin minne niitä roskia kerätään ja kuka siitä maksaa. Muovinjalostamossa muoviroskat eroteltiin toisistaan ja käsiteltiin hiutalemaiseen muotoon, jollaisena se sitten lähtee eteenpäin uudeksi raaka-aineeksi.
Itseäni riipaiseva paikka oli nahkaa käsittelevä tehdas, jossa nahkoja liotettiin erilaisissa kemikaaleissa ja niistä raavittiin karvat pois. Itsekin ostan mieluiten nahkakenkiä ja laukkuja, koska ne kestävät pitkään ja ovat kauniita. Nyt aloin miettimään minkälaisia vaikutuksia nahkan käsittelyyn tarvittavilla kemikaaleilla on ympäristöön ja ihmisiin tällaisissa maissa. Ensi kerralla ennen kuin ostan jotain nahkaista, otan paremmin selvää missä nahka on käsitelty.
Itse pukeudun melkein aina mustaan ja kappas vain kuinka mustat vaatteet paljastuivatkin kaikkein pahimmiksi kemikaalisyöpöiksi. Kankaiden värjääminen on kamala ympäristön kuormittaja sillä kemikaalit päästetään usein valumaan maahan ja vesistöihin. Sitä kautta ne vaikuttavat myös alueella eläviin ihmisiin, jotka käyttävät samaa vettä peseytymiseen, ruoanlaittoon, pyykkäämiseen ja viljelymaiden kasteluun.
Pelottavaa oli myös se, että kaikkien haastateltavien paikallisten mielestä asiat olivat täysin kunnossa. Terveysongelmia ei ollut kenelläkään tehtaiden työntekijöillä, vaikka he saattoivat työskennellä ympäri vuorokauden muutamalla vapaapäivällä vuodessa ja asua tehtaan yläkerrassa. Tietysti nämä paikat joihin kuvausryhmä pääsi sisälle, ovat varmasti kaikkein laadukkaimpia tiloja ja tehtaita ja työntekijöille on kerrottu mitä vastata haastatteluissa. Totuus on varmasti paljon pahempi kuin mitä tässä ohjelmassa meille näytettiin.
Ohjelmassa keskitytään pikamuotiin, mutta todellisuudessa suurinosa vaatteistamme valmistetaan aivan vastaavanlaisissa paikoissa. Kallis vaate tai asuste ei kerro mistä paikasta se on kotoisin. Pikamuoti on ilmiö, joka herkuttelee kulutustottumuksillamme ja välinpitämättömyydellämme. Ennen puhuttiin vuodenaikojen mukaan vaihtuvasta muodista, mutta nyt uusia mallistoja tulee liikkeisiin viikottain. Voimme tietysti syyttää yrityksiä tarjonnasta, mutta fakta on se että me luomme pikamuodille kysynnän.
Paikallisten palkat ovat kuitenkin kiinni näissä töissä ja jos lopettaisimme tuotteiden ostamisen heidän työpaikkansa loppuisivat täysin. Asia on siis monimutkaisempi kuin voisi kuvitella. Kuluttajana voimme ainoastaan vaatia läpinäkyvyyttä yrityksiltä ja parempia oloja työntekijöille. Miten se sitten käytännössä tapahtuu on ainakin minulle mysteeri. Itse olen ajatellut ostaa vähemmän uutta ja enemmän käytettyä. Lue aiempi juttu ja lähde mukaan "10 uutta vaatetta vuodessa" -haasteeseen!
Onko sinun vaatekaapissa vaatteita lapulla made in Myanmar?
Itseäni riipaiseva paikka oli nahkaa käsittelevä tehdas, jossa nahkoja liotettiin erilaisissa kemikaaleissa ja niistä raavittiin karvat pois. Itsekin ostan mieluiten nahkakenkiä ja laukkuja, koska ne kestävät pitkään ja ovat kauniita. Nyt aloin miettimään minkälaisia vaikutuksia nahkan käsittelyyn tarvittavilla kemikaaleilla on ympäristöön ja ihmisiin tällaisissa maissa. Ensi kerralla ennen kuin ostan jotain nahkaista, otan paremmin selvää missä nahka on käsitelty.
Itse pukeudun melkein aina mustaan ja kappas vain kuinka mustat vaatteet paljastuivatkin kaikkein pahimmiksi kemikaalisyöpöiksi. Kankaiden värjääminen on kamala ympäristön kuormittaja sillä kemikaalit päästetään usein valumaan maahan ja vesistöihin. Sitä kautta ne vaikuttavat myös alueella eläviin ihmisiin, jotka käyttävät samaa vettä peseytymiseen, ruoanlaittoon, pyykkäämiseen ja viljelymaiden kasteluun.
Pelottavaa oli myös se, että kaikkien haastateltavien paikallisten mielestä asiat olivat täysin kunnossa. Terveysongelmia ei ollut kenelläkään tehtaiden työntekijöillä, vaikka he saattoivat työskennellä ympäri vuorokauden muutamalla vapaapäivällä vuodessa ja asua tehtaan yläkerrassa. Tietysti nämä paikat joihin kuvausryhmä pääsi sisälle, ovat varmasti kaikkein laadukkaimpia tiloja ja tehtaita ja työntekijöille on kerrottu mitä vastata haastatteluissa. Totuus on varmasti paljon pahempi kuin mitä tässä ohjelmassa meille näytettiin.
Ohjelmassa keskitytään pikamuotiin, mutta todellisuudessa suurinosa vaatteistamme valmistetaan aivan vastaavanlaisissa paikoissa. Kallis vaate tai asuste ei kerro mistä paikasta se on kotoisin. Pikamuoti on ilmiö, joka herkuttelee kulutustottumuksillamme ja välinpitämättömyydellämme. Ennen puhuttiin vuodenaikojen mukaan vaihtuvasta muodista, mutta nyt uusia mallistoja tulee liikkeisiin viikottain. Voimme tietysti syyttää yrityksiä tarjonnasta, mutta fakta on se että me luomme pikamuodille kysynnän.
Paikallisten palkat ovat kuitenkin kiinni näissä töissä ja jos lopettaisimme tuotteiden ostamisen heidän työpaikkansa loppuisivat täysin. Asia on siis monimutkaisempi kuin voisi kuvitella. Kuluttajana voimme ainoastaan vaatia läpinäkyvyyttä yrityksiltä ja parempia oloja työntekijöille. Miten se sitten käytännössä tapahtuu on ainakin minulle mysteeri. Itse olen ajatellut ostaa vähemmän uutta ja enemmän käytettyä. Lue aiempi juttu ja lähde mukaan "10 uutta vaatetta vuodessa" -haasteeseen!
Onko sinun vaatekaapissa vaatteita lapulla made in Myanmar?
Kommentit
Lähetä kommentti