Siirry pääsisältöön

Uusi lavatarha

Uusi lavatarha on nyt valmis. Olen niin tyytyväinen kokonaisuuteen ja lavatarha istuu muuhun pihaamme todella hyvin! Lopputulos on juuri sellainen kun oli mielessäni ajatellut. Hyvin suunniteltuhan on puoliksi tehty. Nyt pääsette kuvakierrokselle keittiöpuutarhaani!

Lavatarhaprojektista on muitakin juttuja! Kirjoittelin perustustöistä täällä ja kasvulaatikoiden teosta täällä. Käy katsomassa miltä tässä kohtaa pihaamme ennen näytti!




Lavatarhan pergola ja kasvulaatikot rakennettiin kierrätystavarasta. Pergolan puutavara on rakentamastamme kaninhäkistä ja laatikoiden paneelit appivanhempieni varastosta. Laatikoiden ja pergolan mitat määräytyivät siis aikalailla olemassa olevien puukalikoiden mittojen mukaan.  Kierrätysmatskuista tekeminen vaati hieman mielikuvitusta, mutta luonto ja lompakko kiittää. Kaninhäkkinä puut olivat käsittelemättömiä, mutta valkoisella maalilla pergola näyttää aivan uudelle.






Lavatarhassa on myös uutta. Istutuspöydän ostin Clas Ohlsonilta alennuksesta. Viimevuoden malli oli Hämeenlinnan liikkeessä puoleen hintaan. Lehden malliset ruosteiset koristeet ostin Hankkijalta. Ruosteinen raudoitusverkko köynnösseinänä aiheutti ruostevillityksen ja siksi haluan ruosteen väriä myös muualle pihaan koristeiden muodossa.

Lavatarhan istutuksista ja kylvöistä kirjoittelen oman juttunsa kun ensin saan jotain kasvamaan. Nyt lavoissa on jo tomaatit, jotka ostin facen kautta yksityishenkilöltä. Ilmoituksessa luki että ne on kasvatettu rakkaudella kaupan suomalaisista kirsikkatomaateista. Lisäksi laitoin yhteen lavaan jääkaapissa itäneitä perunoita. 

Istutuspöydän alla on helppo säilyttää ruukkuja, lannoitteita ja muita tarvikkeita. Haluan lavatarhaan puisen penkin, jolle laitan ruukkuja, mutta nyt istutuspöytä toimii ruukkujen paikkana. Ostin erilaisia minttuja, jotka tuoksuvat älyttömän hyvälle. Appelsiini-, ananas-, suklaa-, pipar-, ja viherminttu sekä tuoksupelargonit mintun ja sitruunan tuoksuisina. Lavatarhassa on myös muutama kesäkukka ja amppeli. Pergolaan ajattelin myös laittaa roikkumaan syötäviä amppelikasveja, koska tottakai tila loppuu kesken kun vauhtiin pääsee.

Ajattelen lavatarhan sellaisena kesähuoneena jossa voin istuskella ja ihmetellä. Ajatuksena ei ole kasvattaa hulluna kaikkea syötävää ja alkaa omavaraiseksi, vaan enemmänkin testailla ja nautiskella. 

Muutama laudan ja raudan pätkä on menossa kaatiskuormaan, ellen nyt keksi äkkiä jotain hassua mitä niistä tekisin. Ainakaan raudoitusverkon paloja en hukkaa, koska ajatuksenani on tänä kesänä tehdä raparperinlehtilaattoja! 

Lavaviljely on nyt trendikästä! Oletko sinä lähtenyt lavatarhuriksi?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

10 uutta vaatetta vuodessa -haaste

En ole muutamaan vuoteen ollut enään kova himoshoppailija, mutta siitä huolimatta ostan turhia harkitsemattomia vaatteita kaappini perukoille. Siksi haastoin itseni vuoden alussa ostamaan vain kymmenen uutta vaatetta tänä vuonna! Nuorempana ostin surutta vaatteita useasti viikossa. Oli ihanaa ostaa uusi vaate viikonlopun menoihin tai juhliin. En koskaan ajatellut minkälaisia vaikutuksia omilla ostotottumuksillani olisi muiden elämään tai maailmaan. Miksi olisinkaan, koska meillä Suomessa asiat ovat niin hyvin. En kokenut omien tekojeni olevan milläänlailla merkittäviä eikä mieleeni tullut vaatteiden valmistuksen haittapuolia. En miettinyt näitä asioita koskaan, eikä niistä puhuttu edes sitä vähää mitä tänäpäivänä. No nyt aikuisena olen tietoinen asioista ja niinkuin sanotaan tieto luo tuskaa. Omantunnon tuskaa ainakin kun kyseessä ovat vaatteet. Oma tyylini on muuttunut minimalistisemmaksi vuosien saatossa ja olen ymmärtänyt kuinka paljon turhia vaatteita omistan...

Kuisti kevätkuntoon: terassilautojen kääntäminen osa 1

Eilen oli niin lämmin ilma, että aloin pihatöihin ja ennen kuin huomasinkaan olin jo aloittanut kuistin terassilaudoituksen kääntämisen. Jos joku miettii miten terassilautojen kääntäminen tapahtuu, niin voin sanoa että melko helposti. Ongelmia voi tulla jos kuisti ei ole symmetrinen ja on tehty jotain lovia tai sahauksia, jotka ei toimi peilikuvana. Meillä kuisti on suorakaide ja vain yhdessä kohdassa oli sahattu lovi, joka ei haitannut lopputuloksen kannalta. Jos samaa puutavaraa ei ole enempää, niin nämä asiat on hyvä miettiä ennen aloittamista. Teimme viime vuonna kuistin viereen ison istutuslaatikon erilaisesta terassilaudasta. Kuistin pintalautaa vastaavaa ei myydä missään. Se on ohuempaa ja moniuraisempaa kuin tällä hetkellä täälläpäin missään sahalla valmistuksessa/myynnissä olevat terassilaudat. Tästä syystä olemme tehneet kaikki uudet terassirakennelmat 120 leveästä urallisesta ruskeasta terassilaudasta ja jättäneet vanhoihin osiin vanhat laudat paikalleen. Koska ol...

Verta, hikeä ja T-paitoja Ylellä

Oletko jo katsonut Yle areenasta dokumenttisarjan pikamuodista? Sarjassa neljä somevaikuttajaa matkustaa Myanmariin työskentelmään vaateteollisuuden alkulähteille. Jaksoissa esitellään erilaisia työvaiheita, tehtaita ja työpäivien kulkua. Kieltämättä tuntui kyllä aika pahalta katsoa jaksoja, vaikka itse olen nähnyt vastaavia ohjelmia aikaisemminkin. Oma kuplani myös puhkesi, koska tajusin kuinka tietämättömiä ihmiset ovat näistä asioista. Ohjelmassa vaikuttajat keräävät puuvillaa pelloilta ja kuivaavat sitä tehtaalla, tutustuvat kankaiden värjäämiseen, käsittelevät nahkaa ja ompelevat tuotteita. Itselleni täysin uusi aihe oli jakso jossa esiteltiin "muovinjalostamo". Olen monesti kuullut, että köyhissä maissa yksi ammatti on roskankerääjä ja olen miettinytkin minne niitä roskia kerätään ja kuka siitä maksaa. Muovinjalostamossa muoviroskat eroteltiin toisistaan ja käsiteltiin hiutalemaiseen muotoon, jollaisena se sitten lähtee eteenpäin uudeksi raaka-aineeksi. ...