Siirry pääsisältöön

Lavatarhan rakentaminen: kasvulaatikot

Lavatarha ei olisi lavatarha ilman kasvulaatikoita. Monet käyttävät valmiita lavoja, mutta lavat voi myös rakentaa itse. Näin saat juuri oikean kokoiset ja malliset laatikot. Omaan lavatarhaani laatikoiden materiaalit löytyivät omasta pihasta ja appivanhempien varastosta. Ainoa kriteerimme oli rakentaa kasvulaatikot käsittelemättömästä puusta.



Tarvittavat materiaalit:
- puutolppia
- lautaa (meillä myös paneelia)
- patolevyä tai muuta muovilevyä
- ruuveja

Me saimme appivanhempien varastosta paneelin pätkiä joista teimme laidat. Tähän käy paremmin paksumpi lauta, mutta koska paneelit olivat tarjolla, päätimme käyttää niitä. Puun paksuus hidastaa lahoamista sillä laatikot altistuvat sään rasitukselle ja ovat maassa kiinni.


Ensimmäisenä mittaa kuinka monta paneelia tai lautaa haluat laittaa päällekkäin ja määritä korkeus. Me teimme kolmen paneelin laatikoita kolme ja yhden neljän laatikon. Erikorkeuiset laatikot tekevät myös kivaa ilmettä lavatarhaan.

Seuraavaksi mittaa jokaiseen kulmaan korkeuden mukaan tolpat. Jos laatikko on todella pitkä, kannattaa tolppia laittaa sivuihinkin. Tolpat voi myös jättää liian pitkiksi ja tökätä maahan.



Suosittelen laittamaan sisäreunaan patolevyn tai muun kestävän muovin. Muovi estää puuosia lahoamasta ja pitää mullat laatikoiden sisällä siististi. Mittaa patolevystä hieman korkeutta matalampi suikale niin, että reunat ylttävät päällekäin. Kiinnitä patolevy ruuveilla ainakin yläreunoista. Multa painaa levyn laitoja vasten täyttövaiheessa.



Mittaa laudasta reunatlaudat niin, että lauta tulee molemmilta puolilta hieman yli. Näin se peittää tolpat, patolevyn ja ohjaa sadevettä hieman paremmin. Laatikoista tulee myös vankemman näköisiä ja viimeisteltyjä.




Voit käsitellä laatikot tervalla, mehiläisvahalla tai aineilla jotka soveltuvat syötävien kasvien kasvatuslavojen värjäykseen. Käsittely suojaa puuta ja tekee siitä kestävämmän, mutta päätin olla käsittelemättä laatikoita millään. Ne saavat nyt harmaantua ajan kanssa ja katson mihin suuntaan lavojen kunto menee.



Lavatarhan rakentamisesta tulee oikein juttusarja. Itse en ole aiemmin tällaista kokeillut, joten opin tehdessä ja se tekeekin tästä hauskaa. Aiotko sinä kasvattaa jotain syötävää tänä kesänä?

Kommentit

  1. Kiitos näistä vinkeistä. Olen itse ajatellut rakentaa muutaman kasvulaatikon takapihalle. Ystäväni on kasvulaatikoita käyttänyt jo vuosia ja ilmeisesti suositteli, että tilaa mittatilaustyönä toimitetut muovilevyt. Hänen ei ole täytynyt tämän jälkeen huolehtia, että kasvulaatikon puurakenteet alkaisi lahoamaan. Ilmeisesti muovi myös kestää pitkään tällaisessa käyttötarkoituksessa? https://muovicenter.com/muovilevyt/

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

10 uutta vaatetta vuodessa -haaste

En ole muutamaan vuoteen ollut enään kova himoshoppailija, mutta siitä huolimatta ostan turhia harkitsemattomia vaatteita kaappini perukoille. Siksi haastoin itseni vuoden alussa ostamaan vain kymmenen uutta vaatetta tänä vuonna! Nuorempana ostin surutta vaatteita useasti viikossa. Oli ihanaa ostaa uusi vaate viikonlopun menoihin tai juhliin. En koskaan ajatellut minkälaisia vaikutuksia omilla ostotottumuksillani olisi muiden elämään tai maailmaan. Miksi olisinkaan, koska meillä Suomessa asiat ovat niin hyvin. En kokenut omien tekojeni olevan milläänlailla merkittäviä eikä mieleeni tullut vaatteiden valmistuksen haittapuolia. En miettinyt näitä asioita koskaan, eikä niistä puhuttu edes sitä vähää mitä tänäpäivänä. No nyt aikuisena olen tietoinen asioista ja niinkuin sanotaan tieto luo tuskaa. Omantunnon tuskaa ainakin kun kyseessä ovat vaatteet. Oma tyylini on muuttunut minimalistisemmaksi vuosien saatossa ja olen ymmärtänyt kuinka paljon turhia vaatteita omistan...

Kuisti kevätkuntoon: terassilautojen kääntäminen osa 1

Eilen oli niin lämmin ilma, että aloin pihatöihin ja ennen kuin huomasinkaan olin jo aloittanut kuistin terassilaudoituksen kääntämisen. Jos joku miettii miten terassilautojen kääntäminen tapahtuu, niin voin sanoa että melko helposti. Ongelmia voi tulla jos kuisti ei ole symmetrinen ja on tehty jotain lovia tai sahauksia, jotka ei toimi peilikuvana. Meillä kuisti on suorakaide ja vain yhdessä kohdassa oli sahattu lovi, joka ei haitannut lopputuloksen kannalta. Jos samaa puutavaraa ei ole enempää, niin nämä asiat on hyvä miettiä ennen aloittamista. Teimme viime vuonna kuistin viereen ison istutuslaatikon erilaisesta terassilaudasta. Kuistin pintalautaa vastaavaa ei myydä missään. Se on ohuempaa ja moniuraisempaa kuin tällä hetkellä täälläpäin missään sahalla valmistuksessa/myynnissä olevat terassilaudat. Tästä syystä olemme tehneet kaikki uudet terassirakennelmat 120 leveästä urallisesta ruskeasta terassilaudasta ja jättäneet vanhoihin osiin vanhat laudat paikalleen. Koska ol...

Verta, hikeä ja T-paitoja Ylellä

Oletko jo katsonut Yle areenasta dokumenttisarjan pikamuodista? Sarjassa neljä somevaikuttajaa matkustaa Myanmariin työskentelmään vaateteollisuuden alkulähteille. Jaksoissa esitellään erilaisia työvaiheita, tehtaita ja työpäivien kulkua. Kieltämättä tuntui kyllä aika pahalta katsoa jaksoja, vaikka itse olen nähnyt vastaavia ohjelmia aikaisemminkin. Oma kuplani myös puhkesi, koska tajusin kuinka tietämättömiä ihmiset ovat näistä asioista. Ohjelmassa vaikuttajat keräävät puuvillaa pelloilta ja kuivaavat sitä tehtaalla, tutustuvat kankaiden värjäämiseen, käsittelevät nahkaa ja ompelevat tuotteita. Itselleni täysin uusi aihe oli jakso jossa esiteltiin "muovinjalostamo". Olen monesti kuullut, että köyhissä maissa yksi ammatti on roskankerääjä ja olen miettinytkin minne niitä roskia kerätään ja kuka siitä maksaa. Muovinjalostamossa muoviroskat eroteltiin toisistaan ja käsiteltiin hiutalemaiseen muotoon, jollaisena se sitten lähtee eteenpäin uudeksi raaka-aineeksi. ...